Tekniset kumit, tekniset muovit ja pakkaustarvikkeet koko Suomeen

FamiFarm

Famifarm Oy, joka on tunnettu Järvikylä-tuotemerkillä myydyistä salaateista ja yrteistä on tehnyt yhteistyötä KK-Pikatekin kanssa reilut 10 vuotta. Luonnollisesti Famifarmin liiketoimintaan liittyen Pikatek on toimittanut paljon kaikenlaisia tuotteita muun muassa pakkaamiseen ja puhtaanapitoon liittyen.

Famifarmilla ollaan erityisen tyytyväisiä Pikatekin laadukkaaseen ja joustavaan palveluun.

Luotettavaa ja monipuolista palvelua

Famifarm Oy:n talouspäällikkö Jussi Loimusalo sanoo perineensä edeltäjältään yhteistyökuviot KK-Pikatekin kanssa vuonna 2018 kun hän aloitti hommat Famifarmilla. Yhteistyö oli jatkunut jo pitkään ja Loimusalon mukaan jatkuukin tulevaisuudessakin, koska homma toimii niin kuin pitää.

”Alun perin on varmasti tarvittu tiettyjä tarvikkeita ja niille hyllytyspalvelua. Pikatek on vastannut huutoon joustavalla palvelulla. Myös se, että heillä on esimerkiksi hyvät suhteet muovikalvoja valmistaviin tehtaisiin, on meille tärkeä asia.”

Jussi Loimusalo

”Meillä käy heiltä kaveri kerran viikossa tarkistamassa hyllytilanteen tarvikkeiden suhteen ja täydentää puutteet. Tarvikelista on monipuolinen kuten hanskat, käsipyyhkeet, paperit, lähetetaskut, kiristekalvot, solumuovit ja niin edelleen.”

Toimivaa kanssakäymistä

Yritysten kesken pidetään aika ajoin palavereja, joissa käydään tarpeet ja toiveet tarvikkeiden suhteen läpi. Tarpeiden ja tarvikevolyymien muuttuessa, niihin reagoidaan nopeasti.

”Meillä on voimassa oleva sopimus hyllytyspalvelusta tiettyjen artikkeleiden osalta ja tarvittaessa sitäkin voidaan muuttaa.”

Viestintä ja kanssakäyminen sujuvat luontevasti sekä puhelimitse että sähköpostitse.

” He ovat myös meihin päin yhteydessä, jos markkinoille tulee esimerkiksi joku uusi tuoteartikkeli, mikä koskee tai saattaisi kiinnostaa meitä.”

Jussi Loimusalo

Aikaa säästyy.

Jussi Loimusalon mielestä rehellinen ja avoin keskustelu Pikatekin kanssa on yhdessä toimimisen kulmakivi, unohtamatta tietenkään laadukasta tavaran toimitusta.

”Toimitusvarmuus ja tavaran meille saatavuus on ollut aina hyvällä tasolla. Ei ole tullut poikkeamista sovitusta asioista ja olemme säästäneet omaa aikaamme, kun ei ole tarvinnut tilailla kaikkia asioita, vaan olemme luottaneet heidän toimituksiin.”

”Suosittelen Pikatekia kaikille yrityksille, jotka tarvitsevat erilaisia pakkaus- tai muita tuotantotarvikkeita. Ja jotka ovat sopivan fyysisen etäisyyden päässä heistä. Heiltä saa hyvää apua arjen toimintaan.”

Jussi Loimusalo

Katso referenssejämme

ALS Finland

”Jos tulee eteen jotain hankalampaa asiaa tai pitää selvittää joku tuotteeseen liittyvä homma, he kyllä auttavat nopeasti. Kommunikointi hoituu pääasiassa suoraan puhelimitse Pentin kanssa.”

Nina Ähkönen, Ostaja

Lue lisää

Greenfox

”Olemme erityisen tyytyväisiä Pikatekin toiminnassa luotettavaan palveluun ja siihen että kaikki tavarat toimitetaan suoraan meille. Palvelun ansiosta säästyy paljon aikaa, kun ei tarvitse lähteä- etsimään ja hakemaan tarvittavia tavaroita mistään.”

Tiina Savolainen, Toimitusjohtaja

Lue lisää

Vemta

”Heidän tarjoama palvelu on kokonaisuutena erinomaista. Suurin hyöty tästä on se, että voi keskittyä siihen olennaisimpaan omassa työssä, eikä tarvitse lähteä hakemaan jotain tavaroita mistään. He tuovat ne aina paikan päälle.”

Ossi Neuvonen, Ostaja

Lue lisää

FamiFarm

”Suosittelen Pikatekia kaikille yrityksille, jotka tarvitsevat erilaisia pakkaus- tai muita tuotantotarvikkeita. Ja jotka on sopivan fyysisen etäisyyden päässä heistä. Heiltä saa hyvää apua arjen toimintaan.”

Jussi Loimusalo, Talouspäällikkö

Lue lisää

VARKAUS

Pikatek Oy
Kampikuja 3, 78200 Varkaus
Ma-pe klo 8.00-16.00

010 666 5590
myynti@pikatek.fi

JOENSUU

Pikatek Oy
Helinintie 4, 80130 Joensuu
Ma-pe klo 8.00-16.00

010 666 5570
myynti@pikatek.fi

LIITY SOPIMUSASIAKKAAKSI

  • Oma hinnastot ja alennetut hinnat
  • Vaihtuvia asiakastarjouksia
  • Yllätysetuja
  • Asiakastapahtumia

Liity sopimusasiakkaaksi

Copyright © 2024 Pikatek Oy